maanantai 12. toukokuuta 2014

Alkuaineiden opiskelua BitsboardPro:lla (7.lk)

Kemian tukiopetuksessa kertasimme alkuaineiden kemiallisia merkkejä BitsboardPro:n avulla. Tein ensin kotona korttipakan ja latasin sen DropBox:iini. Koululla latasin korttipakan DropBox:ista iPadeihin ja pelaaminen saattoi alkaa heti. Homma toimi hienosti, DropBox-tuki on uusi toiminto BitsboardProssa!
Alkuainepelejä on useita erilaisia

perjantai 2. toukokuuta 2014

Kemian kertausvideot ExplainEverythingillä (9.lk)

Metallien kemia on vaikeaa, joten teimme oppilaiden kanssa videot sen eri osa-alueista. Tarkoitus oli siis kerrata kurssissa opittua. Aiheet olivat: lyijyakku, paristo, sinkki-kupari sähköpari, rautajauhe  kuparisulfaattiliuoksessa, avaimen kuparointi ja magnesium suolahapossa. Kaikki edellä mainitut asiat oli siis jo opiskeltu ja oppilaat tekivät pareittain aiheesta lyhyen kertausvideon, joka sisälsi animaatiota sekä ääniraidan. Työn tekemiseen käytettiin omia muistiinpanoja, joko ruutuvihosta tai digivihosta. Myös oppikirja oli lähteenä.
Oppilaat piirsivät ensin kuvan ja suunnittelivat siihen sijoitettavat animoinnit. MathPad - ohjelmalla kirjoitettiin työhön liittyvät reaktioyhtälöt ja tallennettiin ne kuvina. Elektronit tehtiin ExplainEverythingin kirjoitustyökalulla ("e-"). Yksi ryhmä myös valokuvasi animointia varten palan magnesiumia ja leikkasi ExplainEverythingillä kuvan reunat pois.
Ohjelma soveltuu hyvin tällaisen animaation tekemiseen. Ääniraidan äänityksen voi laittaan pauselle aina tarvittaessa, esim. siksi aikaa kun hakee näytölle kemiallisia kaavoja kuvarullalta. Elektronit saadaan virtaamaan sormella hinaamalla (kuvat ja tekstit saadaan liikkumaan ruudulla, myös kynällä voi piirtää). Videot saatiin valmiiksi kaksoistunnin aikana. Nopeimmat ehtivät tekemään myös alkutekstin iMoviella.

Tässä yhden ryhmän näkemys avaimen kuparoinnista:

ExplainEverythingillä on helppo selittää mitä reaktiossa tapahtuu